Näytetään tekstit, joissa on tunniste leskenlehdet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leskenlehdet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Lihaperunasoselaatikkoa lapsuudenajan herkkua

Aarteeni ;)


Tein tuossa viime viikolla elämäni ensimmäistä kertaa Lihaperunasoselaatikkoa ihan vain lapsuuden aikoja mietittyäni. Muistan pienenä kuinka paljon pidin laatikosta äitini tekemänä ehkä vain sen yksinkertaisuuden vuoksi. Päätin nyt myös kokeilla tyttärelleni tehdä samaa ja katsoa, mitä mieltä hän nyt siitä on. Mitään suurta suosiota laatikko ei saanut, mutta kyllä hän sitä kuitenkin söi ja minustakin se oli oikein hyvää, mitä nyt olisi mausteita mielestäni voinut olla enemmän, mutta todella yksinkertainen se oli tehdä ja helppo.


Valmis lihaperunasoselaatikko

Lihaperunasoselaatikko

kilo jauhoisia perunoita
3 dl maitoa
3 rkl voita
suolaa
muskottia

400 g jauhelihaa

iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
suolaa 
mustapippuria
paprikajauhetta
voita

Ensin tein perunamuussin. Keitin kuoritut perunat suolatussa vedessä, jonka jälkeen muussasin ne perunasurvimella sekä lisäsin sinne joukkoon pikku hiljaa maidon ja voin. Maustoin suolalla ja muskotilla.

Seuraavaksi paiston jauhelihan sekä pilkotut sipulit. Maustoin ne ja sekotin yhteen perunamuusin kanssa. Laitoin voideltuun uunivuokaan. Päälle laitoin pari voi nokaretta ja paistoin 200 asteessa puoli tuntia.



Leskenlehdet

Mutta en voi nyt taaskaan jättää tätä kevät fiilistelyäni tähän, kun kokoajan löytyy lisää vain kevään merkkejä. Eilen pihalla ollessani kädelle pörräsi jo pieni pökkyräinen kärpänen ja löysin pihalta myös lisää taas leskenlehtiä ja kukkasten alkuja. Tässä aarteitani ja myös se huivi mistä aikaisemmissa viesteissäni olen puhunut.


Tulppaanit

torstai 20. maaliskuuta 2014

LV, Lumi ja Tzatziki

En sitten ikinä saanut päivitettyä ihanaa Helsingin piristys reissustani mitään, mutta pääsin vierailemaan sillon Louis Vuittonilta ja sain sieltä aivan ihanan laukun ja huivin. Mutta kyllä ne oli käsittämättömän kalliita ne laukut ja tuotteet tällaiselle tavalliselle kaduntallaajalle. Olin tosiaan saanut ystäviltäni ja sukulaisiltani valmistujaislahjaksi lahjakortin kyseiseen liikkeesee. Tuskin muuten olisin sinne eksynyt :) mutta pakko on kyllä myöntää. Ihanaa oli kerrankin ostaa itselleni jotain.
Tällaisen ihanuuden sieltä löysin, kun kaipasin itselleni pientä laukkua, jota voi hyvin käyttää arkisin tai jos lähtee joskus iltaa viettämään ystävien tai miehen kanssa. Huivista voi laittaa myöhemmin kuvan, mutta se oli todella kaunis sähkönsininen ja pohtisin kauana sen ja punaisen huivin välillä. Päädyin kuitenkin tähän siniseen, sillä se oli kausiväri.

Mutta asiasta keppihevoseen, tänään tuli taas taivaalta käsittämättömät määrät lunta. Miten sää tila voi muuttua niin paljon parissa viikossa. Pari viikkoa sitten olin jo aivan varma että kesä tulee pian, mutta se takatalvi ehtikin ensin. Pienenä piristyksenä kyllä löysin tänään aamupäivällä ennen tuota lumipyryä lisää leskenlehtiä ja nyt ne tuossa taas kukkivat meidän keittiön pöydällä. Toivoa ei siis ole menetetty.

Jos nyt kuitenkin mentäisiin näihin ruoka-asioihin. Olen pitkän aikaa ostanut tzatzikini aina kaupasta, mutta ajattelin ettei sen tekeminen kuitenkaan niin hankalaa voi olla. Kaivoin netistä erilaisia reseptejä ja kaivelin niistä itselleni sopivan version. Iskin kyllä sosiin hyvin vahvasti valkosipulia, mutta minusta tzatzikissa sitä kuuluu ollakkin.

Tzatziki


400g bulgarian jugurttia/turkkilaista jugurttia
2 murskattua valkosipulin kynttä
loraus öljyä
1 kurkku
200g kermaviiliä
8 lehteä tuoretta basilikaa
suolaa
pippuria






Bulgarian jugurtista on hyvä ennen tekoa valuttaa ylimääräiset nesteeet pois, ettei tzatzikista tule liian nestemäistä. Samoin tein myös kurkulle, sillä kun sen raastaa siitä tulee hyvin paljon vettä.

1. Valuta jugurtti (jos käytät bulgarialaista)
2. Kuori ja raasta kurkku sekä valuta
3. Murskaa valkosipuli ja sekoita öljyn sekaan
4. Yhdistä kaikki aineet
5. Anna maustua jääkaapissa hetken aikaa (itse annoin olla yön yli)

Tarjosin tzatzikin uunikalan, riisin ja salaatin kanssa, mutta se menee mielestäni oivasti esimerkiksi myös dippinä vihanneksille.