Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. kesäkuuta 2014

Kesä ja raparperit

Ihanaa, kun lämpö jälleen hellii ihoa. Minä en todellakaan kuulu näihin, jotka ihannoivat pakkasen pauketta ja kylmää. Voin kesäisinkin nukkua jopa villasukat jalassa parhaassa tapauksessa. Mielestäni ei voi oikein ikinä olla liian kuuma. Katsotaan vain mitä tulevana kesänä suustani vielä päästän ;)

Herkkuja keittiönpöydällä

No, mutta lämpö toi mukanaan myös raparperit, minun suuren herkkuni. Löysin Kinuskikissalta aivan ihanan kuuloisen raparperi-valkosuklaapiirakan ohjeen. Se kuulosti oikein helpolta tehdä ja maukkaalta. Oli taas siis pakko kokeilla, jotain uutta. Onneksi uusista työkavereista sain kavereita syömään piirakkaa, sillä mieheni ei kamalasti perusta makeisiin jälkiruokiin, kun vain kerran kuukaudessa.

Raparperi-valkosuklaapiirakka
Raparperi-valkosuklaapiirakka


Pohja:
150 g voita tai margariinia1 dl sokeria1 muna3 dl vehnäjauhoja1 dl kaurahiutaleita

Täyte:

2 ps Blå Bandin vanhan ajan vaniljakastikejauhetta
4 ½ dl maitoa
120 g valkosuklaata
300 g raparperia
sokeria


Pinnalle:

kanelia
(tomusokeria)

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja kaurahiutaleet. Painele taikina jauhoja apuna käyttäen voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Sekoita vaniljakastikejauhe ja maito vispilällä tasaiseksi. Nosta jääkaappiin 10 minuutiksi, jotta kastike muuttuu paksummaksi. Rouhi valkosuklaa ja sekoita vaniljakastikkeen joukkoon.
Pese raparperit ja kuori niistä tarvittaessa ulommainen kerros. Leikkaa ½ cm:n paksuisiksi paloiksi.
Levitä pohjan päälle valkosuklaa-vaniljakastike ja painele joukkoon raparperit. Ripottele pinnalle hieman sokeria.
Paista 200 asteessa 35 minuuttia. Suojaa pinta foliolla, kun se on saanut hieman väriä.
Anna piirakan jäähtyä jonkin aikaa ennen tarjoilua. Piirakka on hyvää myös kylmänä. Ripottele halutessasi pinnalle kanelia ja tomusokeria.
Minä taas tyypilliseen tapaan olin kyllä todella huono punnitsemaan esimerkiksi raparperia tai suklaata. Laitoin oman arvioni mukaan ja oikein hyvää tuli. Jos olisin tehnyt jotain toisin olisin reunan piirakasta jättänyt pienemmäksi, sillä siitä tuli lopulta aika kuiva. Voisin tarjoilla piirakkaa hyvin esimerkiksi vanilijajäätelön kanssa näin kesä kun on :)

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Elämäni toinen raakakakku!

Löysin Lily sivustolta ruoka aiheisen kirjoituksen, missä oli raakakaakaobrownien ohje. Mieheni kun syö vain kerran kuukaudessa herkkuja ja nyt isänpäivä ei osunut siihen. Niin oli sitten leivottava jotain terveellisempää. Olisin voinut leipoa kakun vielä pienempään vuokaan, että olisin saanut siitä paksumman, mutta hyvä harjoitus kappale :). Jos et ole makeiden jälkiruokien ystävä tämä sopii sinulle kuin nenä päähän. Kuva ei ole paras mahdollinen, kun oli ilta ja käytin kännykkäni puhelinta.

Raakakaakaobrownie


Raakabrownie-pohja
2,5 dl saksanpähkinöitä
1 dl raakakaakaojauhetta (voit käyttää myös tavallista, sokeroimatonta tummaa kaakaojauhetta, jos et niin piittaa raakuudesta)
ripaus meri- tai vuorisuolaa
1 dl manteleita
2,5 dl pehmeitä kivettömiä taateleita
Laita saksanpähkinät monitoimikoneeseen tai tehosekoittimeen ja jauha niin hienoksi kuin saat, mieluiten aivan jauhemaiseksi. Tehosekoitin voi olla tässä hankala, koska näin pienellä määrällä terät jäävät yleensä sutimaan tyhjää, mutta riippuu tietysti vähän mallista, koosta ja tehoista. Itse käytän sellaista sauvasekoittimen päähän iskettävää "sipulileikkuria", jossa on pieni kulho ja pohjalla viuhuen pyörivät terät. Lisää joukkoon kaakaojauhe ja suola ja pyöräytä sekaisin.
Lisää sen jälkeen joukkoon taatelit muutama kerrallaan ja hienonna. Rouhi mantelit veitsellä ja sekoita raakabrownietaikinan joukkoon.
Taputtele seos pieneen vuokaan tai irtopohjavuokaan (itse käytin halkaisijaltaan 18-senttistä pyöreää uunivuokaa) ja laita jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi. Jälkkäri on valmis jo tällaisenaan, mutta halutessasi voit vielä lisätä kuorrutuksen ja siivutetut mansikat.
Raakasuklaakuorrute (toimii myös sellaisenaan moussena!)
1 tai 2 kypsää avokadoa
3-4 rkl hunajaa (vaahterasiirappi on tässä ihanaa, jos et ole niin tarkka raakuudesta)
1/2 dl raakakaakaojauhetta tai tavallista tummaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta
2 tl vaniljauutetta
hyppysellinen meri- tai vuorisuolaa
Sekoita kaikki ainekset keskenään monitoimikoneessa (tehosekoitin voi olla tässäkin huono, jos kannu on kovin suuri, mutta kannattaa kokeilla) ja blendaa kunnes seos on aivan sileää. Levitä kakun päälle ja anna tekeytyä jääkaapissa pari tuntia.
Ripottelin päälle vielä mantelirouhetta, vaikka se ei kuulut alkuperäiseen ohjeeseen. Sekoitin hunajan myös tilkkaan vettä, että sain siitä juoksevampaa.